keskiviikko 17. helmikuuta 2016

l ä h d i n l ä h e t t i l ä ä k s i



//

Tästä hetkestä muutama kuukausi taaksepäin istuin varttia vaille keskiyötä keittiön pöydän äärellä ja yritin keksiä itsestäni jotain mielenkiintoista kerrottavaa. Loin sanoja nopealla ja rennolla otteella sillä aika alkoi kulua umpeen. Ystävä oli linkannut minulle viikkoja sitten sitten kilpailun jossa voittaja saisi Rajala Ambassador 2016 - tittelin.

Olin jäänyt hauduttelemaan osallistumistani hieman liian pitkiksi ajoiksi. Haluaa olla varma omasta sitoutumisestaan kun johonkin hyppää. Esittelyvideota pyydettäessä linkkasin itsestäni juuri hetki sitten luomani Mikä liikuttaa? -videon joka tuntui aika hölmöltä vedolta, mutta muutakaan ei ollu käden ulottuvilla. Naamakuvan puolestani heitin kehiin hetkestä kun olin baarissa kuuntelemassa räppiä. Vessaselfie. Hyvä rous. Hieman hymyilytti homma, mutta lähetin silti hakemuksen. Sitemin unohdin asian.

//

Kuvailtiin kaverini kanssa kouluprojektia varten videota vanhalla ja erittäin homeisella koululla. Oli kylmä ja kurkku tuntui juuri siltä, miltä nyt kurkku tuntuu homeen takertuessa hengitykseen. Ei fiksuin veto, mutta hyvää matskua varten sitä suostuu hetken aikaa hengittelemään huonoa ilmaa. Puhelin soi ja normaalisti olisin jättänyt vastaamatta, mutta nyt jostain syystä poikkesin normista ja vastasin.
Tahtoisivat kuulla musta lisää. Ja mähän kerroin.

Oli tosi kumma fiilis olla edes niissä ihmisissä kenestä lähtevät valkkailemaan kuutta lähettilästä. Usko omaan tekemiseen kolahteli vahvempana kuin hetkeen.

Muutama päivä ja kysyivät haluanko lähteä mukaan. Kyl maar, vastasin.

Sitten soitin äidille.

//

Istuin aamu kymmenen aikoihin junassa ja kuulokkeista soi Olavi Uusivirta. Mua jännitti paljon. Jotenkin uudet hetket ja taitteet elossa kaikessa ihanuudessaan pistää aina sydämen muljahtelemaan. Itselläni kestää niin kauan lämmetä ihmisille sekä tilanteille. Pelotti tiedostaa, kuinka pitäisi muistaa olla läsnä. Se joskus unohtuu. Toinen päätä kiertävä ajatus oli, että miten löytää oikeaan paikkaan. Sitä omaa ihan loistavan suuntavaiston jos ei tarvitse lähteä Korialta pidemmälle.

Vastassa oli lempeitä ihmisiä. Jännitys poistui kehosta heti. Ilmapiiri oli raikas ja ihmiset avoimia. Kaikilla meillä kisaajilla on tosi erillainen ote tekemiseen, mutta sitähän tässä haettiin. Epävarmuus siitä, että mihin sitä on itsensä on änkenyt mukaan oli edelleen läsnä. Saimme käsiimme uudet Panasonic Lumix G kamerat ja pieni muotoisen luennon koskien kameraa. Säädöt ja asetukset meni aika näppärästi ohi ajatusten. Pudotin laukkuun ohjevihon ja luotin sen kertovan mulle unohtuneet asiat. Olen kuvaillut kameralla päivittäin. Mutta en ehkä vielä lähde kommentoimaan mitään omasta tyytyväisyydestäni sillä itselläni on vielä tutustuminen täysin kesken. Aivan uusi merkki ja uusi kamera. Jonkin sortin tuntuma on vielä hakusessa.

Luennon jälkeen otettiin studiokuvat. Ihan hirveä tilanne. En vain pidä tilanteesta kun joudun kameran eteen. Varsinkin niissä hetkissä kun ei itse pysty vaikuttamaan asiaan lainkaan. En ollut lopputulokseen luonnollisestii tyytyväinen, mutta annoin asian olla.

Seuraavana aamuna kiersin kiasmaa kolmatta tuntia. Hyppäsin junaan ja palasin Kouvolaan.
Tämän takia lähden mukaan asioihin, mietin. Juuri tälläisten hetkien ja fiilisten takia. On hyvä.

Vaikeaksi minulle on nyt kilpailun alettua muodostunut se, että miten jatkaa määrätietoisesti sillä linjalla millä on aikaisemminkin toteuttanut asioita. Viedä rohkeasti omaa juttua eteenpäin. Tämä on hyvä tilaisuus minulle ihan kaiken kannalta.

Olen valmis.

//

Alexa

2 kommenttia: