maanantai 26. lokakuuta 2015

kasvitieellinen puutarha //


olipa surku, että kuvausten jälkeen ymmärsin kameran asetusten olevan aivan väärinpäin ja lopputuloksena kuvia blurrina. niissä on tunnelmaa, sanoi tyttö. yritän lohduttautua. ensi kerralla parempi tarkkaavaisuus mulla ja kameralla. tässä kuvia meidän koulun ihanista ykkösistä, jotka esiintyi tänään Yksin Sateessa? - tanssifestareilla Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa tanssien.

nautin.

//alexa

3 kommenttia:

  1. Hei, tosi epäolennaista, mutta sähän opiskelet tanssia Outokummussa? Haluaisin vain kysyä, että minkälaiset taustat sulla oli (kuinka kauan olet tanssinut ja montako vuotta tanssit ek:ssa tai vastaavassa, mitä lajeja) ja oliko sisään vaikea päästä, sekä mitä tykkäät? Sellaista epätoivoista kyselyä, kun oikeasti tajuaakin, että haluankin tanssijaksi, jos vain suinkin. Joo mutta, tykkään sun teksteistäkin paljon, koskettaa aina enemmän tai vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo suinkaan ensimmäinen joka asiasta kysellyt. Mä vastailen sulle hetimmiten! :-)

      Poista
  2. nyt.

    eli aloitin tanssin aikanaan satubaletissa ollessani noin kolmen vanha. siitä sitten loogisesti hetkiä myöhemmin siirryin "oikean" baletin pariin. nyt viimisen neljän vuoden ajan sen treenailu ei enää ole ollut niin intensiivistä mitä ennen. joskus yläasteen loppu puolella testailin nykytanssia ensimmäisen kerran, mutta muuten oon suurimmanosan elämästä kuluttanut baletin parissa.

    yläasteen jälkeen alotin opiskelut Huittisissa Länsi-Suomen opistolla lukuvuoden kestävällä tanssitaidelinjalla. silloin sain ensimmäistä kertaa konkreettista kuvaa suomen tanssinkentästä, tanssijan arjesta ja mahdollisuuden tutustua laajasti eri lajeihin.

    tämän jälkeen hain Outokumpuun ja pääsin sisään ensimmäiseltä varasijalta. en nyt osaa sanoa oliko Outokumpuun helppo vai vaikea päästä. meitä oli vajaa 90 hakijaa ellen nyt paljoa valehtele. monista lähtökohdista olevaa tanssijaa. toisilla tekninen tausta toiset taas ovat käyttäneet elämäänsä somaattisen liikkeen parissa. toiset tanssineet vuoden toiset koko elämän. pääsykokeista muistan lähinnä stressin ja sen aiheuttamana nousseen kuumeen. mulla ei nimittäin ollut varasuunnitelmia elämään, olin hylännyt mahdollisuuden opiskella restarointi-alaa Kouvolassa. en halunnut jäädä tyhjänpäälle. kamalaa oli kun ei pystynytkään tavaamaan omaa nimeään sisään pääsijöiden joukosta tai jännittää, että peruuko kukaan. onneksi kävi näin.

    mun on vaikeaa kertoa mietteitä outokummun koulusta koska valehtelematta ekat kaksi vuotta olen vihannut ja syyllistänyt tätä paikkaa. olin aika rikkinäinen ja sumussa kun tänne tulin - jälkeenpäin ajatellen välivuosi olisi saattanut olla ihan hyvä vaihtoehto. mutta samaan aikaan tämä paikka on ollut juuri se mikä on ymmärtänyt enemmän kuin on ollut tarve. olisin varmasti kompastelujeni kanssa lentänyt jostain toisesta koulusta jo pihalle, mutta täällä on jaksettu antaa köyttä ja ymmärtää niin paljon kun oon itse antanut siihen lupaa.

    mutta mitä ajattelen tai kertoisin koulusta tänään?

    outokummun koulu on todella kaunis paikka siinä mielessä, että täällä saa sekä pitää etsiä omaa ääntä, mielipiteitä, kehonkieltä. täältä ei todellakaan valmistu mitään yhdessä muotissa näppärästi tönöttäviä aivottomia tanssijoita. täällä luodaan paljon omaa ja harjoitellaan esiintymistä. henkilökohtaisesti olen toivonut, että täällä olisi otettu aikaa kauemmin oman äänen löytämiselle kun tuntu, että heti alussa piti olla jo ensimmäistä sooloa olla väsäilemässä. mutta siinä sitä juuri oppii löytämään oikeaa ääntänsä - tekemällä. kehittyminen täällä on todella paljon itsestä kiinni, koska koulu ei tietenkään pysty tarjoamaan sitä kaikkea mitä itse vaatisi tai haluaisi. meillä käy paljon kansainvälisiä vierailevia opettajia joilta saa poimia itseensä juuri sen minkä haluaa. lukujärjestykset ovat lähes poikkeuksetta erillaiset joka viikko. siinä on tietenkin hyvät ja huonot puolensa, itse olen kaivannut toisinaan enemmän rutiinia. outokummun kaupunki itsessään on hyvin pieni ja täällä uppoutuukin helposti jonnekkin syvään kuplaan unohtaen ulkopuolisen maailman. usein on ollut myös olo, että tämä kaikki on vain jatkuvaa leirikoulua. siksi muutinkin joensuuhun tunnin bussimatkan päähän, että pääsee aina irrottautumaan paikasta ja itselleni tämä on ainankin sopivampi vaihtoehto.

    koulu ei ollut sitä mitä tanssinkoulutukselta oletin tai odotin. ensin se oli pettymys ja niin paljon vähemmän sitä mitä halusin. tänään se on niin paljon enemmän ja syvempää, paikka aukeaa niille jotka antaa luvan omien jämähtäneiden normien ravistelulle.

    avointa mieltä ja rohkeasti hakemaan tänne!

    mä toivon, että vastaus miellyttää sua. haluan antaa omasta näkökulmastani mahdollisimman rehellisen kuvan. ei värien muuntelua.

    VastaaPoista