maanantai 9. helmikuuta 2015

kyllä


 ei tunnu missään

olen matkalla taas


 olen matkalla sinne

olen matkalla takaisin sinne


 minne kerran toivotit minut


 kun minulta viedään kaikki

 autan kantamaan 


 kevyesti nousee askel 

 autan kantamaan 


 ja kun lopulta kaadun 

 teen sen näyttävästi 
e

 näin minä vihellän matkallani 

 näin minä vihellän matkallani 

 jos sen on oltava niinkuin se on 


 niin olkoon sitten niin 

//Scandinavian Music Group - Näin minä vihellän matkallani

perjantain keikka. se sai mut pakahtumaan tunteista. niitä oli sisällä meinaa ihan hullusti. kyseisen kipaleen ekan lauseen kohdalla käännyin katsomaan oikealle. siinä oli yks mun lemppari tytöistä ja senkin silmissä oli vettä. kumpikaan ei kuitenkaan tipauttanut yhtään kyyneltä poskille asti, vaan sen sijaan tarrattiin toisiamme käsistä kiinni. nimittäin tuntuu oikeasti. siinä mulla oli kyllä kaikki mitä hetkessä tarvitsin. toisella puolellakin oli myös muikkeli jota olisin voinut tarrata kädestä ihan vaan kädessä pitämisen luomasta onnen tunteesta, mutta en ehkä kehdannut. 

kappaleet loppui ja tyypit häippäsi lavalta, mutta mulla oli edelleen sietämätön olo niistä kaikista tunteista mitä mun sisälle kertyi. kertoi mun olevan elossa ja kuollut yhtä paljon. kirjotin sulle viestin jossa kerroin, että en edes itkenyt. "...koska koko keikan ajan tuntu, että me ollaan edelleen monikko". vaikka luit, et ikinä vastannut mitään. en mä edes niin olettanut. onko pakko irrottaa jos ei kyllä yhtään haluaisi. näköjään. ehkä. okei.

//Alexa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti