maanantai 17. marraskuuta 2014

pysy hereillä tänään



  • heh, pienensin kuvia liian vähän ja iphone laatu ei oikein taivu näin isoksi. mutta eiköhän kaikkien rakeiden keskeltä nää sen olennaisen.

    viikonloppuun mahtui aika paljon valojen välkettä. hieman kaljaa. okei vähän liikaa. väsynyttä, mutta super onnellista mieltä. vuorokaudessa ehdin syödä pizzaa enemmän kuin normaalisti kolmessa kuukaudessa. kävin tsekkaamassa heikki kuulan sekä riston keikat, ja ei voi ku todeta että huhhuh. jälkimmäinen keikka kyllä hakee vertaistaan. sitä tulee aina uudestaan ja uudestaan onnelliseksi kun muistaa sen fiiliksen sinä yönä, siinä ihmismassan tönittävänä. taisin mäkin tönäistä muutaman kerran jotain. ihan vaan rakkaudesta. oioi. mulla on ympärillä kivoja ihmisiä. aina siihen vaan herää kerta toisensa jälkeen. onneksi mä oon täällä. maailmassa ja hereillä.

    takasin kylmään ja raadolliseen outokumpuun matkaaminen olikin sitten se helvetillinen osuus. näkyvyys nolla ja tien liukkaus kymppi. matkaseura kuitenkin kymppi myös.

    maanantai on alkanut olemaan mua kohtaan vähän julma. tänäänkin se tipautti mut niin lujasti vasten maata, että jaloissa särähti. bussissa samuli putro lauloi mulle kuinka "yhtä kaikki onni on kuin postinkantaja, hoidettuaan homman siirtyy taloon seuraavaan". mä komppasin ja mun poskella oli joko kyynel tai ulkona satanutta räntää. ei sitä ikinä tiedä. hetkessä elämisen taakse on helppo piiloutua, mutta nyt joutui avaamaan silmiä ja ymmärtämään, että osaa se elämä myös ottaa. tällähetkellä oon onnellisempi kuin oon ikinä mun elämässä ollut. se lanka onkin sellanen hauras ja naksahtaa helposti. pelottaa ja kiukuttaa että taas tää homma testailee mua.

    ei saa jäädä vellomaan mielessä paikoillaan seisovaan usvaan, koska se oli virhe hetki sitten
    on vaan pidettävä se sama luotto minkä oon saanut uudestaan rakennettua tätä kaikkea kohtaan. elämää. kaikki on harkittua, mutta ei suunniteltua. en siltikään saa pidettyä kyynelkanavia kiinni. ehkä huomenna.

    /alexa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti