perjantai 21. marraskuuta 2014

joskus täälläkin on kivaa



  • koulussa oli meneillään viikon mittainen valo ja liike -kurssi. duunailtiin siis nopeita demoja valoheebojen kanssa. jotenki tuntuu, että nyt just mä harhailen tosi paljon ajatuksissa ihan vääriin paikkoihin ja hetkessä elo on vieraampi käsite kuin ikinä. tällänen ryhmäjuttu turhautti jo alkuunsa. antakaa mun nyt vaan kulkea sumussa. älä ota kontaktia. mä en jaksa heittää sulle hymyä. okei käyn nyt tiputtamassa kyyneleitä vessassa. jatkuu.
    joku innostus mussa kuitenki heräs. jotenki aina hautaa ittensä kaiken pahanolon ja negatiivisten sanojen alle, että lopussa ei osaa lausua sanaa kiitos siitä kuinka paljon tää paikka ihmiset ja koulu antaa tilaa sille mitä tuntee ja missä vaiheessa elämää kulkee.

    eilen riisuin vaatteeni yleisön edessä, vedin susinaamarin päähän ja
    tänään mä haluan kiittää sua siitä, että oot siinä ja halaat mua aina tarvittaessa. konkreettisesti tai sillee toisella tasolla mitä ei oikein osaa selittää.

    /alexa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti