lauantai 26. heinäkuuta 2014

(1. Ole rehellinen muille, mutta ennenkaikkea itsellesi)


Ai miksi mä kiukustun kysymyksistä koskien häämöttävää lähtöä? 

Ollaampa tässä sitten ihan rehellisiä. Kahden (2) viikon päästä mä oon lähössä takaisin Outokumpuun. Ja mitä mieltä mä oon siitä? Mua itkettää, ahdistaa ja pelottaa jo valmiiksi se yksin jääminen. En oo ikinä eläessäni tuntenut itteäni niin eksyneeksi tai yksinäiseksi kuin viime vuonna. Kaikki oli täyttä sumua syyskuusta-joulukuuhun ja joulukuusta-elokuuhun. Tapahtu liikaa ja musta tuntu etten löytänyt tarvittavaa tukea niiltä ihmisiltä keneltä sitä ennen olin saanut. Hukassa. Mä oikeasti paloin henkisesti loppuun ja hukkasin itteni ihan kokonaan. "Läheisesi huomaavat sinussa uuden vahvuuden: et pelkää mitään" sanoi mun horoskooppi tänään kun vahingossa jäin tuijottamaan lehteä keittiön pöydällä. Maailmassa ei oo yhtäkään ihmisitä joka ei pelkäisi mitään. Ei yhtään ketään. On vain niitä jotka yrittää huutaa pelkoaan niissä lauseissa joiden perään naurahtelee. Ja en oo ikinä sanonut tätä asiaa näin selvästi ilman kiertelyjä tai kaarteluita: mä pelkään kuollakseni yksin jäämistä.

Ai miksi mä istun lattialla, kuuntelen Samuli Putroa ja naputtelen tätä tekstiä? 

Mä en halua vastata kysymyksiin missä tiedustellaan mitään mun lähtöön tai kouluun liittyvää. En vaan oo valmis niihin just nyt. Millon lähdet? Miltä tuntuu kun koulut alkaa? En halua kuulla kysymyksiä sinulta tai kassatädiltä. Koska mä voin nyt vastata teille, että miltä tuntuu ajatus yksin jäämisestä. No, sehän tuntuu paskalta. Totta kai mä toivon, että mun vuosi tulisi olemaan hyvä. Sellanen niinkuin ajattelin vuodesta tulevan syyskyyssa 2013 kun aloitin koulun. Niinkuin ajattelin ennen kuin kaikki vaan romahti niskaan enkä mä enää jaksanut kannatella raskaita ajatuksia tai asioita mitä ympärillä kiersi. 
Nyt just, antakaa mun hengittää ja olla ajattelematta asiaa. Mulla on menossa paras kesä ja se on vielä kesken. Tai sitte halatkaa mua ja kertokaa luottavanne siihen että mä pärjään ja mä pelkään turhaan. kiitos. (Samuli Putroa kuuntelen siksi koska se on ainut joka osaa hengata mun kanssa tässä fiiliksessä)

/alexandra

4 kommenttia:

  1. "Maailmassa ei oo yhtäkään ihmisitä joka ei pelkäisi mitään. Ei yhtään ketään. On vain niitä jotka yrittää huutaa pelkoaan niissä lauseissa joiden perään naurahtelee." niin totta, niin totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, toisinaan musta tuntuukin erittäin hassulta ku ihmiset ihmettelee miten oon all the time näin rohkee ja itsevarma ja mua ei näytä pelottavan mikää. musta se on juuri niin että oon vaa hiukan liian haavottuvainen näyttääkseen että mua pelottaa. kiitos kommentista ♥

      Poista
  2. oot ihan uskomaton kirjottaja! itellä ollu täs samoi fiiliksii. en oo yksin yksin mut silti.

    Eksyin tänne sun blogii ihan vahingossa mut oli hyvä eksyminen. voimia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en mäkää sinänsä yksin yksin. mutta sillee yksinäinen vaan ihan sama missä kulkee. toivottavasti nyt alkaisi vaan helpottamaan, sulla sekä mulla.

      halaus ♥

      Poista