lauantai 31. toukokuuta 2014

"Tietää pian itkevänsä ettei pitäisi olla tässä, mutta kaiken kauneus lyö hetken ällikällä"


(2. Älä koskaan kieltäydy seikkailusta tai kaljasta.)

Maanantaina päätin lähtä peukku pystyssä tienvarteen mukana Joensuu -kyltti. Ei kyllä oo pitkiin aikoihin ollut niin kurjaa fiilistä kuin tuona päivänä. Jonkun sortin raja varmaan pamahti vastaan ja viiden kilon ahdistus oli läsnä. Ajatusten selvittelyä ja hetkeen heräämistä.
Tämän postauksen otsikko soi mun päässä seuraavana aamuna niin lujaa, että en kyllä kuullut mitään muuta. Nyt on kuitenkin tosi jepa olo. Vaikka taidan niellä pettymyksen kyyneliä vielä hetken aikaa ja loputkin sielun rippeet on poistunu mun kehosta voin silti hengittää vapaasti. Kyllä tää tästä. En oo valmis kesään, mutta kai se nyt on vaan vastaanotettava. Tässä mä olen. Woop woop.

Sitte kans mietin, että muutan tätä blogia vähän enemmän realistisempaan minään mutta toisaalta mä tartten paikan missä mun sisäinen runotyttö saa hengittää. Mutta katsellaan.

/alexandra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti